Toukokuun kolmas blogikirjoitus käsittelee rajoja.
Hymyilen.
Suostun.
Autan. Teen. Suoritan.
Vastaukseni melkein kaikkeen on : kyllä, kyllä, kyllä, kyllä, kyllä, kyllä.
Olen kuin rikki mennyt ja siltä minusta tuntuukin. Jokin puristuu sisimmässäni kasaan, mykkyrään ja solmuun. Se on minulle tuttu tunne. Silti... minä hymyilen. Olenhan hymyillyt aina - tehnyt kaiken hymy huulilla.
"Olehan nyt kiltti tyttö", minulle sanottiin jo lapsena. Minulta odotettiin tottelemista mukisematta. Ei omia mielipiteitä. Ei tunteita. Ei vastaanlaittamista. Piti mukautua ja sulautua. Olla kiltti. Se tuli osaksi identiteettiäni, toimintamallejani ja ajatuksiani. Olin niin hukassa - itse sitä tietämättä.
Sisäänrakennettu
Oletko kiltti, joustava, tunnollinen ja vahva? Minä olen kuullut monesti olevani vahva. Olet niin vahva ihminen, kun selviät tuosta. Sinä olet sisäisesti niin vahva. Ihmettelin näitä kommenteja. Vahva? Minä? Kai minä sitten olen. Mutta... miksi minusta tuntuu sydän juuriani myöten rikki menneeltä?
Töissä sekä vapaa-aikanani joustin paljon. Ajattelin sen olevan yksi parhaimmista ominaisuuksistani. Kyllä minulle käy. Voin vaihtaa. Käy. Huomasin, kuinka muut ympärilläni olivat tyytyväisiä ja iloisia. Sain hyväksyntää ja omanarvontunteeni nousi, koska koin olevani tärkeä muille. Olin usein se, joka kannatteli muita, auttoi ja hoiti asiat.
Rajojen vetoa ja niiden rikkomista
En kuitenkaan voinut riittää kaikkialle ja kaikille. Kun joustin toisaalle, elämäni ja velvollisuuteni muualla kärsi. Mikään ei ollut tasapainossa ja se oli oma vikani. En ymmärtänyt itse, mikä oli vialla tai mitä tein väärin. Minulla oli liian monta palloa samaan aikaan ilmassa, enkä halunnut epäonnistua missään tekemisissäni. Halusin suorittaa kaiken täydellisesti ja vähän päälle. Arvata saattaa, että kun asioita on hoidettavana liikaa yhtäaikaa, et saa tehtyä yhtäkään kunnolla. En enää pystynyt pitämään palloja hallussani. Ensimmäinen loppuunpalaminen opetti minua paljon. Aloin pohtia omaa menneisyyttäni.
Minuun oli iskostettu ajatus liiallisesta ja itseä tuhoavasta kiltteydestä. Rajojen veto oli opettelua, joka nykyään onnistuu paljon paremmin kuin aikaisemmin.
Omien henkilökohtaisten rajojen pohtiminen on tärkeää voidaksesi hyvin.
Millaista kohtelua ansaitsen?
Miten priorisoin ja aikataulutan ajankäyttöni?
Mitkä ovat merkit väsymyksestä? Milloin tulee pysähtyä?
Miten palaudun?
Minulla on edelleen monta rautaa tulessa. Autan yhä ihmisiä, joustan asioissa ja teen paljon töitä. Minulle on tärkeää olla ihmisten kanssa: haluan olla apuna ja olen myös oppinut ottamaan tarvittaessa itse apua vastaan. Erona on, etten näänny taakkojen alle. Ymmärrän, milloin täytyy levätä. Ymmärrän, milloin täytyy hidastaa. Osaan sanoa myös ei.
Ei on sana, joka ei miellytä kaikkia. Tulet kohtaamaan rajojen vedossa monta mielensäpahoittajaa. Mutta kaikista suurin haaste saattaa olla se, kuinka sinä itse käsittelet omat tunteesi, kun joku ei ole tyytyväinen sinuun tai kun et pystykään täydelliseen suoritukseen.
Arvosi ei ole kiinni teoissasi, vaan siinä, että olet sinä - maailmassa ei ole toista sinua. Sinä olet täysin ainutlaatuinen. Ansaitset terveet rajat, jotka suojelevat sinua. Silloin elämäsi on vapaampaa - voit paremmin ja sinulla on tasapaino elämässäsi.
Millaisia rajoja sinä tarvitset elämääsi?
Mistä haluat luopua?
Opettele sanomaan ei. ❗️
Toivotan sinulle kaikkea hyvää tähän viikkoon. ❤️
Muista: olet ainutlaatuinen, tärkeä ja arvokas.❤️Olet huomion ja avun arvoinen. ❤️
Linkeistä pääset kuuntelemaan youtubesta kaksi kappaletta:
Citizen Soldierilta only one.
Sekä
Mathew Westin truth be told.
⭐️Linkki toukokuun sanaan:
Sanna
Toukokuu (3)